ARVOT

Ostamiemme tuotteiden valmistusprosesseihin liittyy yleensä useita vaiheita ennen kuin ne päätyvät käsiimme. Kun ostat jotain uutta, tuletko ajatelleeksi mistä kaikista raaka-aineista tuote on valmistettu, mistä ne ovat peräisin ja kuinka paljon työvaiheita, koneita ja ihmisiä tuotteen valmistuksen eri vaiheissa on tarvittu? Entä minkälaisen jäljen nuo vaiheet jättävät ihmisiin ja ympäristöön matkan varrella? Me tiedämme noista vaiheista yleensä hämmästyttävän vähän ja niistä on hämmästyttävän vaikeaa saada tietoa.

vastuullisuus

Jalolla vastuullisuus merkitsee sitä, että niin ihmiset, eläimet kuin ympäristökin tuotteen koko elinkaaren vaiheissa otetaan huomioon ja voivat hyvin. Samalla se tarkoittaa sitä, että luonnonvaroja kulutetaan harkitusti, perustellusti ja mahdollisimman kestävästi.

Pellavatuotteen elinkaari alkaa kuidun viljelystä. Pellava on yksi maailman ekologisimmista ja vähäpäästöisimmistä tekstiilikuiduista ja sen viljely ei pelkästään kuluta luonnonvaroja, vaan sillä on myös useita hyötyjä ympäristölle. 80% maailman pellavantuotannosta tapahtuu Euroopassa, jossa sosiaalisen- ja ympäristövastuun toteutumatta jäämisen riski on yleensä pienempi kuin muualla maailmassa. Se ei tietenkään suoraan tarkoita sitä, että tuotanto olisi vastuullista, vaan tässäkin avainasemassa ovat yhteistyökumppanin kanssa käydyt keskustelut, arvot ja avoimuus. Täältä voit lukea lisää siitä, miksi ja miten pellava on valikoitunut Jalon materiaaliksi. Suosittelen myös katsomaan tämän European Linen and Hemp Communityn videon https://vimeo.com/16882995, mikäli haluat tietää pellavakuidun matkan siemenestä valmiiksi kankaaksi.

Niin suunnittelussa, materiaalihankinnoissa, valmistuksessa kuin yhteistyökumppaneiden valinnassakin minulle on tärkeää, että kaikki toiminta on mahdollisimman avointa ja tuotteen elinkaari huolella harkittu ja pitkäikäinen. Siksi Jalon tuotteet valmistetaan tilausten perusteella omalla työhuoneellamme Hyvinkäällä asiakkaan tarpeet ja toiveet huomioiden. Emme halua valmistaa mitään turhaan, hyödynnämme myös leikkuujätteet valmistuksessa ja korjaamme ja muokkaamme tuotteita niiden elinkaaren varrella vastaamaan käyttäjiensä muuttuneita tarpeita.

 

Kestävä tyyli ja elämäntapa

Yritysten tuotantoketjujen muuttuminen vastuullisiksi ei tietenkään yksin ratkaise käsillämme olevia ongelmia. Tarvitaan myös muutosta tavoissamme kuluttaa, tehdä päätöksiä ja rakentaa yhteiskuntaa. Kun ostamme harkittuja, itselle valmistettuja, omiin tarpeisiin ja tyyliin täydellisesti vastaavia tuotteita, jotka ovat myös vastuullisesti tuotettuja, niin uskon että olemme matkalla kohti aidosti kestävää tulevaisuutta. Sellaiset valinnat myös tuottavat moninkertaisesti iloa, kauneutta ja hyvää verrattuna hetken mielijohteesta tehtyihin hetkellisiin hankintoihin.

…  

Etenkin vaatetusala ja muoti muuttuvat uskomattoman nopealla tahdilla. Uusien mallistojen, tuotteiden ja materiaalien tulvassa tulee väistämättäkin sellainen olo, että tarvitsisi itsekin jatkuvasti uudistua ja uudistaa, jotta ei jäisi jälkeen. Myös minä huomaan noita tunteita itsessäni. Huomaan miettiväni, että tekisi mieli tehdä uusia malleja mallistoon, ottaa uusia materiaaleja valikoimaan ja tehdä kaikkea ihanaa uutta, koska jo olemassa oleva tuntuu kuluneelta.

Mutta kun asiaa jää tarkemmin pohdiskelemaan, se ei ole se juttu, miksi Jalo on olemassa. Se on vain tunne, jonka muiden jatkuva uudistuminen saa minussa aikaan. Ja siihen tunteeseen varmaan me kaikki olemme viime vuosikymmeninä koukuttuneet.

Jalon mallisto on suunniteltu mahdollisimman ajattomaksi. Sitä suunnitellessani päämääräni on ollut, että Jalolta tilattu tuote ilahduttaa ja ihastuttaa käyttäjäänsä vielä pitkän ajan kuluttua hankintapäätöksen jälkeen. Saan asiakkailtani aika usein viestejä ja kuvia heidän jo pidemmän aikaakin sitten tilaamistaan tuotteista, joissa he kertovat olevansa hankintaansa edelleen tyytyväisiä ja sen tuottavan heille edelleen paljon iloa ja hyvää mieltä. Näiden ihanien viestien perusteella voin määritellä onnistuneeni tavoitteessani.

Uskon, että me voimme myös tulevaisuudessa nauttia kauniista vaatteista ja asioista, kunhan niiden koko elinkaari ja syyt niiden hankintaan ovat kestävällä pohjalla. Sellaista on mielestäni kestävä ja vastuullinen muoti, tyyli ja elämäntapa.

<3